keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Tapahtui kerran villissä lännessä

Päivä vietetty yliopistolla. Posket helottaa, korvia kuumottaa. En tiedä, mistä johtuu, tai miksi edes koin tarpeelliseksi mainita asian, mutta teinpä niin kuitenkin. Hehheh.

Tänään oli rangaistuksen sosiologian kurssitehtävän palautus, jota seurasi peer review, eli vaihdettiin parin kanssa papereitamme ja kommentoitiin niitä. Mitenkään omia englanninkielen taitojani korostamatta, olin aika puulla päähän lyöty kun sain paperin arvioitavakseni. Pituudeksi oli määritelty 2-3 sivua - tämä oli vajaan sivun mittainen. Ei selkeää punaista lankaa, ei analyysiä tai kriittisiä kommentteja, määrittelemättömiä ja ennenkuulumattomia käsitteitä. En juurikaan tykkää muiden tekeleitten arvioimisesta, koska koen, etten minä ole mikään ketään kritisoimaan. Nyt kuitenkin sai miettiä päänsä puhki, että löysi jotain hyvää sanottavaa, muttei myöskään haukkunut tekstiä lyttyyn sen puutteiden takia. En tiedä minkä maailman yliopistossa tuollaisella "tieteellisellä" ulosannilla pääsee eteenpäin.

Kidutuskurssin, kuten toverini Vaps rangaistuksen sosiologiaa kutsuu, rantauduttiin taas kyseisen likan kanssa kahvilaan herkuttelemaan. Syötiin isot suklaamuffinit ja parannettiin maailmaa. Siinä sivussa kehiteltiin myös vähän suunnitelmia lähitulevaisuuden varalle. Kiva, että on tiedossa jotain muutakin kuin tätä neljän seinän sisällä jökittämistä. :D Vaikka viihdyn vähän turhankin hyvin kotosalla ja koneen ääressä, haluan joskus myöhemmin muistella vaihtoaikaa aktiivisena kokemusten täyteisenä kautena elämässäni. Eikä se loppujen lopuksi tarkoita sitä, että pitäisi olla joka toinen päivä pää kolmantena jalkana menossa kaiken maailman kissanristiäisiin. Jopa elämyksellisempää voi olla esimerkiksi metromatka auringonpaisteessa Slussenilta Gamla Staniin.

Elämyksistä puheenollen, viime yönä unta odotellessani ulkoa kuului kaksi paukahdusta, jotka kuulostivat epäilyttävän paljon aseenlaukauksilta. Ainakaan omasta ikkunasta en nähnyt mitään huomiota herättävää, eikä äänten jälkeen kuulunut huutoa tai sireenejä. Kuka lie sitten pelleillyt. Alan tosissani myöntää itselleni sen faktan, että taidan asua jossain helevetin ghetossa. :D Välttelen nyt kahta hanakammin yöllä yksin kulkemista, ja jalka nousee rivakasti, liikuin mihin aikaan tahansa tuolla kulmilla. Se tuli toisaalta todettua, että mitä tahansa voi sattua missä tahansa, joten turha ottaa satunnaisista levottomuuksista sen suurempaa stressiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti