Taas pyörähti uusi viikko käyntiin. Viikonloppu meni hyvinkin pitkälti suunnitelmien mukaisesti: lauantaina ostoskeskuksen koluamista ja illalla pientä tissuttelua, sunnuntaina koulutehtävän vääntöä. Se olikin sitten viimeinen seminarieuppgift, joten tämän viikon voikin varata ryhmätyön tekemiseen. Aiheena on lääkärin ammatin vaatimukset organisaationäkökulmasta, tuon fiksummin en osaa sitä selittää. Ihan mielenkiintoinen aihe, ja meillä tuntuu olevan hyvä porukka kasassa. Ryhmätoverit kyselivät tänään, haluanko esitellä osuuteni ruotsiksi vai englanniksi... Miksei suomeksi...? Olin toiveajatellut, että voisin panostaa enemmän taustatyöhön ja jättää suullisen osuuden muiden hoidettavaksi, mutta ei se taidakaan nyt mennä ihan niin. :D
Melkein kaunis ikkunamaisema (huom. aurinkoisina päivinä ei ainakaan kannata lähteä ulos asti kuvaamaan)
Kuten jotkut ehkä tietävätkin, Metro-lehti on täällä synnyinkaupungissaan suosittua lukemista julkisilla kulkuvälineillä liikuttaessa. Yleensä nappaan itsekin kyseisen aviisin matkaani, jos sellainen sattuu reittini varrelle. Kätevää, koska ruotsinkielentaito kehittyy ihan huomaamatta! Tai ainakin uskoisin niin, vaikka kehitys on toistaiseksi tuntunut vähän liiankin huomaamattomalta... Joka tapauksessa, luin tänään aika ilahduttavan artikkelin. Siinä kerrottiin, että eräs paikallinen ruokakauppa on alkanut jakaa ylijäämätavaraa kodittomille. Kyllähän Suomessakin on kai lahjoitettu päiväysvanhoja tuotteita vähävaraisille, mutta pääasiassa yleinen suhtautumistapa tällaista hyväntekeväisyyttä kohtaan tuntuu olevan melko nuiva. Käyttökelpoista ruokaa ei saisi muka edes dyykata roskiksista. Varmaan tähän on olemassa jokin tosi pätevä perustelu, mutta keneltä se oikeasti on pois, jos ylijäämä roskiin heivaamisen sijaan annettaisiin köyhille? Toivottavasti mahdollisimman moni kauppa seuraisi Sveavägenin ICA Näran esimerkkiä, eikä pelkästään Ruotsissa.
Kevät tuli, lumi suli!
Jospa sitten johdonmukaisesti ihan toiseen aiheeseen. Tulin tässä ajatelleeksi, että tuntuu kuin odottaisin vain koko ajan elämättä hetkessä. En tiedä, elämä on tällä hetkellä aikamoista suorittamista - selviydyn yhdestä asiasta ja siirryn toiseen samalla miettien kolmatta. Ehkä se kuuluu asiaan, ja sitä paitsi suorittajaluonnehan minä pitkälti olen... Varmaan tämä odottaminen kytkeytyy siihen, että ikävöin perhettä, poikaystävää, ystäviä... Suoraan sanottuna aika syvältä, ettei voi jakaa arkeaan kasvotusten näitten ihmisten kanssa. Pääsiäislomaan ja Suomen reissuun on ikuisuus. Kära familj, vänner och älskling, kom hit snart!
Kuva omistettu Joonalle, tiijet kyl miks...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti